perjantai 1. helmikuuta 2013

Ikkunat

Koko viikon on ollut lauha ilma. Talon pystyttäjien työ on muutamaa korjausta vaille valmis. Kattoon on asennettu alushuopa.




Tikkaat :)

Olemme jo toipuneet järkytyksestä, jonka aiheuttivat kiinteissä ikkunoissa olevat, ruuvien reikiä peittävät tummanruskeat muovinapit. Suurimmissa ikkunoissa niitä on 20 kpl/ikkuna, koko talossa yhteensä 102 kpl. Meidän täytyy vaihtaa ne mielellään puisiin ja oikean värisiin. Otimme Tiivi-ikkunat Kastellin kautta. Vielä viisi vuotta sitten kiinteissä ikkunoissa ei Tiivillä ollut näitä peitetulppia eikä liioin ruuvinreikiä joita olisi tarvinnut peitellä. Meidän olisi pitänyt hoksata tarkistaa tuollainen asia, eikä luottaa siihen, että saamme samanlaiset ikkunat, kuin Tiiviltä on aikaisemmin saanut. Tältä osin Tiivi-ikkunat oli pettymys.



Ikkunat asennettiin "koolauksen ja levyn verran ulospäin". Sen olimme kirjanneet ihan Kastellin hankintasopimukseen. Kirvesmies ymmärsi täysin tämän ikkunatoiveen, oli laittanut itselleenkin sillä tavalla. Ihanaa että tuo ikkunoiden asennus meni juuri niinkuin pitikin. 


 
Oikealla on olohuoneen ikkuna, vasemmalla ruokailutilan / keittiön ikkunat. Väliin tulee takka-leivinuuni.



Kantavan väliseinän runkotolppien takana näkyy kura-eteistä ja eteistä.



Luoteeseen olevat ikkunat ja ovi.



Ja koilliseen päin.



Kodinhoitohuoneen ikkunaseinä voisi olla vaikkapa tuollainen villankeltainen..



Antti-Juhanilla on alkanut nyt rakennusloma. 
Pakkasin lasten kans tänään yhteen laukkuun raksalle vietäväksi eripariservettejä ja kahvikuppeja. Huomenna keitämme kahvit uuteen termariin ja mennään pitämään iskän kaveriksi kahvitaukoa.







4 kommenttia:

  1. Ohhoh! Raksahan on kovasti edistynyt viimepäivinä :)! Me mietittiin täällä Martin kans, että mitähän Antti-Juhani alkaa ekaksi tekeen, eli mikähän on seuraava vaihe? Vois itellä mennä sormi suuhun ;) MUKAVAA seurata teijän taloprojektia "etänä"! Täälläkin syödään soseita kahden hampaan kera. :)

    VastaaPoista
  2. :) oi että hampaita jo. Jostakin A-J on ottanu selvää, mitä pitää tehä :). Talon pystyttäjätimpuri antoi myös auliisti ohjeita tähän alkuun. Ullakkotilan "sivuseinähommia" nyt ekana.

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä siellä hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mie en ole aikasemmin huomannu sinun kommenttia. Kiitos :) Eikö näytäkki :)

      Poista