lauantai 12. tammikuuta 2013

Meidän tontti ja siellä kaivuri



Tästä se kaikki näkyvä alkoi. Heti Tapaninpäivän jälkeen kaivuri aloitti pohjan aukaisun. Pakkasta oli enää 15 astetta kun jouluna oli  ollut 25 pakkasasteen paikkeilla. Pohjan aukaisua siirrettiin tämänhetkisen vuodenajan vuoksi mahdollisimman lähelle sovittua pystytysajankohtaa, joka oli sovittu tammikuun toiselle viikolle.


Maatöihin meni kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä saatiin pintamaat kuorittua ja vesijohdot ja viemäri asennettua. Seuraavana päivänä alkoi heti aamulla hiekanajo. Maalämpöputkien asennusta varten laitettiin valmiiksi suojaputkia menemään sokkelin alta sisäpuolelle. Myös salaojaputket ja -kaivot asennettiin. Samalla kun hiekkaa ajettiin, sitä tiivistettiin tärylätkällä. Koska säätiedotus oli luvannut lumisadetta, samalle illalle ajettiin vielä talon kohdalle sora kapillaarikatkoksi. Kolmannelle päivälle jäi soran levitys autotallia varten sekä pohjien tiivistys. Oli kyllä mahatavaa seurata kaivurikuskin työtä: niin järeällä kauhalla äärettömän tarkkaa jälkeä. Sepolle kiitoksia.



Me ihmettelimme kaivurihommia´.



Päivän päätteeksi levittelimme pohjien päälle peitteet. Lunta satoikin kahden seuraavan päivän aikana aika reilusti. Vuosi vaihtui. Ja tammikuun toisena päivänä A-J meni aamuyöllä tekemään tontille lumitöitä aamulla työnsä aloittavia sokkelintekijöitä varten.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti